Yritys

G’day!*

Olen James Perkins, Koala Consulting and Training -yrityksen perustaja ja omistaja. Olen kotoisin Brisbanesta, Australiasta. Nykyisin asun Pohjois-Karjalassa, Suomessa. Minulla on Australian ja Suomen kaksoiskansalaisuus. On hienoa olla kahden maailman parhaan maan kansalainen!

[* G’day on perinteinen australialainen tervehdys]

Mitä osaan

Minulla on maisterin tutkinto organisaatiopsykologiasta Queenslandin yliopistosta Australiasta, CELTA-tutkinto Cambridgen yliopistosta sekä oikolukijan ja copywriterin pätevyystodistukset. Vuosien varrella olen työskennellyt luennoijana yliopistossa, tutkimusavustajana, kouluttajana sairaalassa, teknisenä kirjoittajana, HR-konsulttina sekä koulutuskoordinaattorina.

OKaikissa työtehtävissäni huomasin, että viestintä oli useimmiten huonoa. Presentaatiot olivat tylsiä, sähköpostit huonosti kirjoitettuja ja väärinymmärrykset yleisiä. Näistä seurasi hämmennystä ja joskus myös vihan tunteita. Työnteko ei ollut tehokasta. Työkaverit menettivät toistensa luottamuksen. Hyvät työntekijät irtisanoutuivat. Asiakkaat kaikkosivat, usein jopa puhumatta kenellekään. Myyntiä menetettiin – joskus isojakin kauppoja.

Kaikki tämä olisi ollut vältettävissä, jos ihmiset olisivat vain tienneet, kuinka viestiä paremmin.

Mitä teen

Haluan korjata nämä yleiset ongelmat. Niinpä tarjoan nyt liiketoiminnan konsultointipalveluja, jotka parantavat viestintää.

Asiakkaat pyytävät minut apuun, kun he haluavat laatia entistä eläväisempiä ja kiinnostavampia esitelmiä, oppia kirjoittamaan taidokkaasti ja hohdokkaasti sekä ymmärtämään eroavaisuuksia heidän itsensä ja muiden välillä. He pyytävät minua kirjoittamaan ja oikolukemaan copy-tekstejä. Näin autan heitä tuottamaan verkkosivustoja, esitteitä, esityskalvoja, puheita ja blogeja – kaikkia tekstejä, joita he tarvitsevat saadakseen heidän asiakkaansa haluamaan lisätietoja heidän palveluistaan.

Joskus toivelistalla on spiikkausta ja viime aikoina myös yritysvideoita. Niinpä olen laajentanut tarjontaani myös näihin palveluihin.

Olen työskennellyt Koala Consulting and Training -yrityksessäni jo lähes 21 vuotta. Se on aivan mahtavaa! Toivon, että myös sinä pidät siitä, mitä voin tehdä hyväksesi.