Altom

Konferenssiesitysten kehittäminen

Vuonna 2008 perustettu Altom on romanialainen ohjelmistotestausyritys, jonka pääkonttori on Cluj-Napocassa. Yrityksellä on maayhtiö Helsingissä. Altom kouluttaa sekä opiskelijoita että kokeneita ohjelmistoalan ammattilaisia viimeisimpien testausmenetelmien käyttöön.

Tilanne

Olin tavannut Altomin perustajaosakkaisiin kuuluvan Oana Casapun muutamassa verkostoitumistapahtumassa Helsingissä. Yrityksen menestyessä ja kasvaessa hän sekä hänen kollegansa pitivät yhä useammin presentaatioita mahdollisille asiakkaille sekä kävivät konferensseissa ja laajensivat koulutustoimintaansa.

Haaste

Vuonna 2011 Oana pyysi minua pitämään esiintymistaitokoulutusta työtoverilleen Alexille. Hänellä ei vielä tuolloin ollut erityisesti kokemusta julkisista esiintymisistä. Alex halusi harjoitella esitelmiä, joita hän pitäisi suuressa ohjelmistoalan konferenssissa Yhdysvalloissa.

Alex halusi myös yleisempiä neuvoja julkisiin esiintymisiin. Hän tulisi jatkossa puhumaan paljon enemmän yleisön edessä ja halusi kasvattaa taitojaan sekä itsevarmuuttaan.

Tilanne

“Viimeisenä Helsingin-päivänäni pitämämme sessio auttoi minua paljon. Kohotit myös itsetuntoani, mikä oli minulle todella tärkeää!” – Alexandru Rotaru, Founding Partner, Altom

Voit vierailla Altomin sivustolla täällä.